Aika vain menee eteenpäin. Maatessanni hetken aikaa selälläni sängyssä lepuuttaakseni ruhoani, seinäkellon sekuntiviisari tuntui hakkaavan entistäkin innokkaammin. Mutta minä olen paikoillani, niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Aika vain menee eteenpäin. Tuntuu kuin elämä olisi vain odottelua, että jotain tapahtuisi. Että yhtäkkiä joku tulisi ja sanoisi, että tästä se alkaa. Että tapahtuisi jokin käänteen tekevä asia. Voiko käänne tulla huomaamatta, meneekö silloin elämä mennä sivusuun?

Aika vain menee eteenpäin. Tuntuu ihan tuskalliselta vain maata vuoteella ja kuunnella miten tarmokkaasti sekunnit käyvät toistensa jälkeen kuolemaan. Tik - yksi kuoli taas. Tak - siinä toinen. Tik, tak, tik... Minäkin kuolen pala palalta jokaisen sekunnin myötä... Tai no, en ainakaan nuorru yhtään...

Aika vain menee eteenpäin. Ja minä jään yksin tähän hiljaa katsomaan, kun te menette sen mukana, ettekä edes vilkuta...